tiistai 3. huhtikuuta 2012

Pääsiäispuuhia

Pääsiäinen on yllättävän suuri "juhla" täällä. Koululaisilla on 10pvän loma, kaupat ovat kiinni torstainakin ja kynnelle kykenevät ottavat lomaa töistään. Mulla on tylsähkö työvuorolista, viikolla kaksi vapaata eikä peräkkäisinä päivinä sekä lauantai ja sunnuntai vapaata. Eilisen aamuvuoron jälkeen pidän siis tänään vapaa päivää.

Eilen töiden jälkeen lähdimme tyttöporukalla Tromssaan ostos- sekä syömisreissulle. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja siniseltä taivaalta, aurinkolasikeli siis. Yllätys oli suuri kun tie oli suljettu. Soitin palvelunumeroon, josta kuulin että lautassa on tekninen vika eikä korjausaikataulusta ole tietoa. Onneksi kyltti tien sulkemisesta on tässä kylällä, joten emme ehtineet kauheasti väärään suuntaan ajaa.

Olimme kuitenkin niin menollamme, että päätimme ns. ajaa ympäri, eri maata pitkin. Eihän kiertoa tule kuin se 130km ;-). Matkalla poikkesimme Nordkjosbottenissa syömässä pølset (=hodari) ja softis (=pehmis). Ko. kioskilla pehmis on tajuttoman iiiso, maha täyttyy yhdestä annoksesta. Yllättävää oli, että pølse ja softis maksoi yhteensä 56nok eli reilusti alle 10€.
Kioskin vieressä oli poromies myymässä tuotteita. En voinut olla ostamatta porontaljasta tehtyjä istuinalusia, joita sai kaksi 150nok:lla. Teki mieli kokonaistakin taljaa, jonka hinta oli 250nok. Ihan edullisia.

Tromssassa ajoimme suoraan Jekta -ostoskeskukseen. Olin luullut, että se on jotain suurta ja ihmeellistä. No jaa, Nerstranda pysyy edelleen mun suosikkina ja Pyramid vahvasti kakkosena. Jektasta löysin poikien tilaamia huppareita ja pari T-paitaa. Sekä itselleni pari uutta huulipunaa, joita ei taida ihan kolmeakymmentä vielä ennestään olla...
Klo 19:15 totesimme vielä ehtivämme Nerstrandiin ostoksille. Reitti oli selvä ja ostoslista kourassa. Ruukkunarsissille pajukori sekä Tara's -kaupasta kahvipapuja. Vähän ennen sulkemisaikaa olimme jo valmiita syömään.
Koko matkan olimmekin punninneet erilaisia ruokapaikka- ja ruokalajivalikoimia. Lyngseidetissä kun ei ole mahdollisuutta ulkona syömiseen, siis ravintolassa, kuola valui suupieltä pitkin pelkästä ajatuksesta. Kaikkien teki mieli pizzaa, joten suuntasimme Peppe's Pizzaan. Pizzalista on sairaan pitkä ja mua alkoi ahistaa valinnan vaikeus. Onneksi heillä on myös buffe't -vaihtoehto, joten valitsimme sen. 109nok:lla sai salaatteja ja pizzaa mahan täyteen ja hyvää oli.
Kollegani, josta on tullut mulle pikkusisko, on muuttamassa takaisin Suomeen parin viikon päästä. Haikein mielin jutustelimme muutosta ja erosta. Kollega oli ostanut Ystäväkirjan ja sitä täyttelimme, samalla muistellen kuinka totisina sellaisia täytimme ala-asteikäisinä.

Paluumatka sujui nopsasi, kun lauttakin oli saatu korjattua. Billy Joel raikasi autossa, vaikka me kolme naista taisimme peitota hänet laulullamme :-).

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa varsin onnistuneelta reissulta! Oikein hyvää pääsiäistä, tai pääsiäisen jatkoa, kumpi se Norjassa tässä vaiheessa on?

    VastaaPoista
  2. Hyvää pääsiäistä! Itseltä meinasi koko juhla unohtua täysin, kun tässä kuitenkin vain lomailen, ja miehellänikin on töitä... :) Täytyypä käydä ostamassa muutama Mignonin muna, Suomessa kun ollaan!

    VastaaPoista
  3. Hyvää pääsiäistä! Me mietimme, josko lähtisimme lauantaina Ruotsiin ostoksille, mutta siellä taitaa olla niin suuri ruuhka (norjalaisten aiheuttama) että jäänee väliin.

    VastaaPoista