keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Tuulispäivä

Kylläpä oli eilen illalla aikamoista revontulien leiskuntaa taivaalla. Väreissä löytyi ja koko taivas, ihan koko taivaankansi, liekehti. Aiemmin täällä, ja etelä-Suomessa, olen nähnyt vihertäviä viiruja. Eilen oli kuin lapsuuteni sadusta, moniväristä ja väreilevää leiskuntaa. Todella uskomaton kokemus. Vilunväreet meni pitkin selkäpiitä ja iho kananlihalle. Kuviakin sain, vaikka mulla on ihan perusdigikamera. Nyt on vaan pieniä laiteongelmia, kuvat julkaisen myöhemmin.

Olen käyttänyt aiemmin langatonta internetverkkoa. Noin kuukausi sitten tähän taloon asennettiin kuitu, mitä se sitten tarkoittaneekaan. Sen jälkeen netin käyttö on ollut lähes mahdotonta. Yhteys pätkii useasti ja useammin se on täysin pois päältä. Kotikatukin on jäänyt väliin, ja se on kamala paikka!

Viime lauantaina kävin Oskarin kanssa haistelemassa kansainvälisen filmifestivaalin tunnelmia Tromssassa. Kansaa oli kadut sakeanaan, ja Suomeakin kuului tavallista enemmän. Ainakin yksi pariskunta oli varta vasten matkustanut elokuvia katselemaan. Tromssan torille oli rakennettu lumesta elokuvateatteri, valkokankaana toimi lumesta ja jäästä tehty "valkokangas". Me tosin keskityimme boltsailuun, shoppailuun ja syömiseen :).

Huomenna ajamme Muonioon yöksi. Perjantaista sunnuntaihin olemme Levillä vuokramökissä. Sinne matkustaa myös Oskarin kavereita Juupajoelta. Viettävät Oskarin 17v synttäreitä. Minä osallistun aikuisporukan Kaamoksen Kaatajaisiin lauantaina.
Yritän viikonloppuna kirjoittaa vähän enemmän, ja varsinkin ladata omasta mielestäni hyviä otoksia teidän nähtäväksenne. Sukan kutomisen, aivan, lomassa.

3 kommenttia:

  1. Tuo ns. nopeakaapeliyhteys on näköjään samaa Pohjois-Norja standardia kuin muuallakin. Tromssan filmifestareilla ei ole vielä tullut käytyä, vaikka joka vuosi kuitenkin aiottua. Hyvää Leviä ja Suomen lomaa.

    VastaaPoista
  2. Kuinkahan Levin lomasi meni? Ajatus kylkylälomasta on houkuuteleva, kun pakkanen on liian kireä ja vielä tuuleekin...
    Kiinnostaisikohan sinua ja onko sinulla mahdollisuutta käydä Finnmarkin kansainvälisillä kirjallisuusfestareilla Kirkkoniemessä 29.2-4.3?
    Ohjelma tässä: http://www.finnlitt.org/?page_id=2540

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuosta kirjallisuusfestarivinkistä. Näiden blogien kautta on hienoa saada tietoa kaikesta tuollaisesta, mitä ei välttämättä muuten huomaa. Valitettavasti Kirkkoniemi on niin kaukana...
      Loma meni hienosti, vaikka kylpylään en "ehtinytkään" :-)

      Poista