Oli hienoa käydä kotonurkilla. Poikaset alkaa olla niin isoja, että eivät juurikaan enää äidin kainalossa kyhnytä. Vietimme lähinnä aikaa arkisia asioita puuhastellessa, ja sehän on parhautta. Omia nuorten menoja on lisääntyvässä määrin, ja sekin on hienoa. On mukava seurata, kuinka kivoja kaveriporukoita on syntynyt ja heillä piisaa puuhaa vaikka mopoja korjatessa. Kaverit on niin tärkeä osa elämää, meille vanhemmillekin.
Sukujuhlat Halikossa oli hieno kokemus. Isotätini olisi täyttänyt 100vuotta, ja häntä muistelimme mm. kaitafilmejä katselemalla. Arkiston syövereistä löytyi myös taltiointi 80-luvulta, kun iso osa sukua oli viettämässä Tapaninpäivää vanhempieni luona. Lähisuvusta oli koottu bändi, jossa minäkin soitin huilua. Ei sillä taltioinnilla ihan levyttämään olisi menty, mutta ei ihan kehnoimmastakaan päästä soittoa ollut.
Pääsimme myös Virtuoson konserttiin. Virtuosossa laulaa pikkuserkkuni mies veljensä kanssa. Oli hienoa kuulla livenä musiikkia.
Konsertin jälkeen juhla jatkui. Minä, toiseksi nuorimpana, lähdin ensin nukkumaan. Maailmaa jäi parantamaan vanhukset, osa kahdeksankymppisiä. Aamulla heräsin ensimmäisenä, mikä historiankirjoihin kirjoitettakoon :-). Aamukahvin ja suihkun jälkeen siirryin parin kilometrin päähän pikkuserkkuni kotiin, missä sitten elämää oli isolla alkukirjaimella: 2-10 -vuotiaita lapsia oli hereillä 7kpl ja osa vanhemmista. Osa suvusta yöpyi siellä lapsineen. Muistelimme yhteisiä kesäkommelluksia kymmenien vuosien takaa.
Ennen Halikon seudulta poistumista kävin aamukahvilla, kolmas sinä aamuna, kouluaikaisen ystäväni luona. Ensi visiitillä heidän uudessa kodissaan, johon olivat muuttaneet 5v. sitten. Sielläkin muistelimme mitä kummallisempia asioita, ja miten erilaiset asiat ovat jääneet mieleen. Kuten esim. se, että minä olen aina pureskellut kaikki (!) karamellit...
Toisena Suomivisiittini viikonloppuna oli hautajaiset synnyinseudullani. Oli lähes mystistä olla kotikirkossa, jossa on kymmeniä kertoja ollut, ja varsinkin hautajaisissa. Soittokunnalla oli tapana olla soittamassa sotaveteraanien siunaustilaisuudessa ja niitä muistoja nousi pintaan.
Muistotilaisuus oli herkkä ja liikuttava. Isäni ja tätini kertoivat lapsuusmuistoja, joita emme olleet ennen kuulleetkaan. Miten vireää elämä kylällä oli ollut heidän lapsuudessaan. Noin vain lapset olivat esim. järjestäneet yhdessä talossa juhlat sotaorpojen hyväksi. Lippu- ja arpajaistulot oli lähetetty Markus-sedälle.
Virikkeitä reissulla tuli niin paljon, että melkein viikko meni fyysisesti toipuessa. Onneksi minulla on ollut au-pair nyt viikon. Ikkunat on pesty, huusholli puunattu ja ruoka odottanut töistä tullessani :-). Mitenkähän tästä osaa jatkaa arkea...
 |
| Skibotn`sta Lyngeniin päin 23.3.2012 klo 23:30 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti