tiistai 31. tammikuuta 2012

Levi 27.-29.2012

Tämä näkymä illan hämärässä herätti. Kilpisjärveltä muutama kymmenen kilometriä etelään oli aivan tien vieressä 5 hirveä!
Illan sinessä ja hämärässä oli hienoa ajella
Auringon punaa tunturilla



Tykkylunta matkalla Levin huipulle

Aurinko armas :-)

Juhlakalu ja veljen kummitäti
Oskarin kanssa ajelimme torstaina Lyngenistä Muonioon. Matka meni mukavasti, upeita maisemia ja aurinkoa ihastellen. Viisi hirveä tienvarressa oli pelästyttävä, mutta myös hieno kokemus. Ehdin jo ajaa niistä ohi, mutta peruutin takaisin kuvaamista varten. Ja hirvet eivät olleet milläänsäkään...

Perjantaina saavuimme Leville. Mökin löytämisessä oli omat ongelmansa, kuten väärin ilmoitettu osoite. Mökki oli hyvä ja viihtyisä. Ajattelin kylläkin, että jos kaikki kymmenen petipaikkaa olisi ollut täynnä, olisi ollut ahdasta ja ainoaan vessaan jatkuva jono. Lisäksi ilmoitetun intervepin toimimattomuus kiristi varsinkin minun hermojani. Kävin asiasta reklamaation tekemässäkin. Olisin nettiyhteyttä ihan oikeasti tarvinnut. Ja mikäli sellaisen lupaavat, pitäisi sen myös toimia.
Kylpyläsuunnitelmani jäi toteutumatta. Mutta tärkein, harmaiden hiuksien värjääminen, onnistui hyvin. Suosittelen Levi Spa'n yhteydessä olevaa kampaamoa.

Nuorison kanssa kaikki onnistui erittäin hyvin. Ovat huomaavaista, kohteliasta ja auttavaista porukkaa. Laitoimme yhdessä ruokaa ja teimme Oskarille synttärikakun. Juhlakalun toive oli ollut saada norjalaistyyppistä ruokaa, ja se maistui myös vieraille.

Viikonloppu hujahti vauhdilla. Esikoiseni toiveesta "jouduin" poistumaan kumpanakin iltana kylille, jotta nuoriso sai olla keskenään ilman dinosaurusta. Törmäsin muutamaan motoristikaveriinkin, mikä oli tietenkin mukavaa.
Lauantaina oli muutamien tuttujen kanssa Kaamoksen Kaatajaiset. Kävimme keilaamassa, Panoramahotellin "Gold Digger" -baarissa (viihtyisä sisustus sekä upea näköala ja kuohuviinipullo 15€), syömässä Asian Brasserie -ravintolassa (taivaallista ruokaa) ja lopuksi tilaussaunassa sekä porealtaassa.

Paluumatka oli piiitkää ja raskas. Mm. valvominen oli vienyt kuljettajan voimat. Kotiin päästiin usean pysähdyksen taktiikalla sekä pakkasmittarin lukemia taivastelemalla: Levi -14, Karesuvanto -30, Kilpisjärvi -21 ja Lyngen -8.

Nettiyhteys kotona aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia. Kun on tottunut hyödyntämään netin loputonta tarjontaa juuri silloin kuin itse haluaa, ei pätkiväst yhteydestä tunnu olevan mitään hyötyä. En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Saanpahan ainakin hyvän syyn tulla Magic Mountain Lodge'en, kun täällä on takuuvarma netti :-).

Esikoinen täyttää tänään 17vuotta. Huh, miten aika hujahtaa, mutta myös tuo lapsi, joka on iso mies. Tuossa se tyynen rauhallisesti tarjoilee ruokaa asiakkaille. Joskus vastailee ruotsiksi, mutta myös englanniksi. Pakkoruotsi on hyvä asia :-)!

3 kommenttia:

  1. Kiitos kertomuksesta ja kuvista! Oli varmaan isolle lapselle mukava synttärinvietto - ja äidille myös... Esikoisesi on 17, entäpä se toinen? Vai onko useampia? Kiinnostaa kuinka pärjäilevät?

    VastaaPoista
  2. 3 poikaa, ikäero nuorimmalla ja vanhimmalla 2v7kk. Ovat siis tänä vuonna 17, 16 ja 15. Asuvat isänsä kanssa Suomessa, mutta nyt tämä esikoinen työhajoittelussa Lyngenissä.
    Huolihan poikien pärjäämisestä Suomessa oli varsinkin aluksi välillä aika kovakin. Heillä huippu-isä, josta tuli kuutisen vuotta sitten ex-mieheni, monella eri mittarilla mitattuna. Pojilla luotettava turvallinen aikuinen, joka tietenkin helpotti sopeutumista uuteen tilanteeseen, kun äiti päätti lähteä toteuttamaan unelmaansa 1300km:n päähän. Pojilla siis vaikuttaa menevän hyvin, välimme ovat vielä heidän ollessaan murroiässäkin varsin lämpimät ja avoimet.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista