Maanantaina kautokeinolainen kollegani ehdotti iltalenkkiä tunturin huipulle. Olin heti valmis kuin lukkari sottaan. Sanoin kuitenkin olevani aika väsynyt, joten en haluaisi tehdä kovin pitkää ulkoilulenkkiä.
Niinpä sitten lähdimme kävelemään Kalottireittiä, jonka aloitus tai lopetuspiste, riippuu siitä lähteekö etelästä pohjoiseen tai päinvastoin, on Kautokeinossa. Kalottireitin kokonaispituus on 800 km, josta noin 70 km kulkee Suomen puolella Enontekiön Käsivarressa, 380 km Norjan ja 350 km Ruotsin puolella.Puolessa tunnissa olimme tunturin huipulla. Suupieltä veti vähän hymyyn, kun tajusin asian. Aiemmat huiputtamani tunturit, Lyngenissä siis, ovat olleet korkealla. Tämä oli lähinnä mäentöppärä, mutta sen verran korkealla kuitennii, että tuulen viima oli virkistävä ja näkymä laajalle alueelle komea. Sieltä sain vinkin hyvästä siikajärvestä.
Jatkoimme matkaa eteenpäin, kun minusta tuntui, että vielä jaksaisi vähän pidemmälle. Päätimme tehdä rengasretken. Maasto ja polku muuttui tämän tästä. Kulkeminen oli mukavaa, Lyngeniin verrattuna, kun ei tarvinnut henkensä edestä puuskuttaa jyrkässä ylämäessä. Siinä samalla teimme marja-arvion, vain puolukat ja variksenmarjat eli kaarnikat olivat noukkimiskelpoisia. Juolukat ja mustikat jo pakkasen puremia ja vetisiä. Vierellä kulki komea joki, josta voi onkia kaikenlaisia kaloja. Sen paremmin ei kollegani osannut määritellä.
Minähän kuljin vain mukana oudossa maastossa. Tuli siinä mieleen, että olisi vesipullo pitänyt kuitenkin mukaan ottaa, kun rupesi janottamaan. Loppujen lopuksi kollega totesi, että ei ole oikein hajuakaan, missä olemme ja missä suunnassa on auto. Olimme kävelleet 1,5h. Vesipulloa tuli kovempi ikävä. Palasimme jonkin matkaa takasin, omia jälkiä pitkin. Sitten kuulemma näytti tutulta, lähdimme toiseen suuntaan. Mutta sielläpä tuli joki vastaan. Kaiken kaikkiaan kävelimme 3h!!! Jano oli aivan mahdottoman kova. Tästä opin sen, että juotavaa pitää olla aina mukana, ja mahdollisesti retkikokoinen pähkinäpussi. Lisäksi kännykän karttaohjelma, joka kertoo sijaintisi, olisi hyvä opetella etukäteen.
Lämmin suihku tuntui ihanalta. Ruoka maistui hyvältä. Unta riitti 12h. Onneksi seuraavana päivänä oli vapaata :-).
Vapaapäivän ohjelmassa oli hopeatyökurssi Hetassa. Kurssin järjestää Revontuli-Opisto, joka on Enontekiön, Kittilän ja Sodankylän kuntien yhteinen kansalaisopisto. Kurssi on Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Hetassa. Matkaa sinne tulee 80km ja 55min suuntaansa.
Vielä viikko sitten oli epäselvää, käynnistyykö kurssi. Minä olin neljäs ilmoittautuja, ja kurssin järjestämiseksi tarvitaan viisi. Kännykkään tuli näppärästi muistutustekstiviesti kurssin alkamisesta.
Paikalla oli minun lisäkseni toinen oppilas ja opettaja. Kummatkin olivat olleet päivällä Pallaksella myymässä tuotteitaan ruskamatkailijoille. Siitä puhuttaessa meni ensimmäinen puoli tuntinen. Arahkosti kysyin sen jälkeen, että mitäs me täällä kurssilla teemme. Opettaja piti katsauksen työkaluihiin ja vempaimiin, ja siinähän meni hyvä tovi, kun nämä kaksi miestä (opettaja ja kurssilainen) puhuivat kierrosnopeuksista ja sulamispisteistä. Kuitenkin minua, etelän ihmistä, kovasti kutkutti ne hopeatyöt. Lopulta sitten kysyin, että mitä minä voisin tällä kurssilla tehdä. Opettaja tähän vastasi:"Sie voit tehä ihan mitä sie halluut" :-). No, enhän minä voinut tietää mitä minä haluan, kun asiasta ei ollut mitään käsitystä.
Opettajan salkun syövereistä löytyi mallivihko, jossa oli vaikka minkälaisia ohjeita hänen tekemistään koruista. Oli hopealusikkaa, -sormusta, -riskua, -riipusta, -ketjua, jne. Minä päätin ruveta tekemään perinteistä saamelaissormusta. Loppujen lopuksi illan aikana sormus eteni niin pitkälle, että sapluunan avulla opettaja piirsi piirtoterällä sormuksen ääriviivat hopealevylle. Yllättäen aika loppui kesken, ja levy jäi odottamaan seuraavaa kertaa.
Illan aikana oli toki monenlaista puheenaihetta: kullankaivamisesta, kivien keräämisestä ja hiomisesta joessa, onko Juankoski Kuopiosta etelään, millaista leukemian hoito on nyt ja vuonna 1965, miten Juhls´n rakennukset on rakennettu, jne. Mukavaahan heidän turinointiaan oli kuunnella, ei siinä mitään.
Ensi tiistaina en pääsekään hopeatyönkurssille. Olen nimittäin Juupajoen seudulla, joka ei ole lähelläkään Juankoskea. Tai on se siellä päin, täältä katsottuna.
Tosi kiva lukea!
VastaaPoistaJa aika tutun kuuloistahan tuo on...
Oho. Pieni eksyminen:) No onneksi løysitte lopulta takaisin. Ensi kerralla juomapullo matkaan. Ja lahdette niin ettei vaan pimea yllata:)
VastaaPoista