lauantai 8. syyskuuta 2012

Ihan kuin olisi ulkomailla

Olen ollut 3pvää perehdytyksessä. Yhden aamu- ja kaksi iltavuoroa. Lisäksi muutaman tunnin labrassa sekä akuuttihuoneessa. Akuuttihuoneessa heräsi väkisinkin kysymys:"Mihin olen pääni laittanut?". Näin paljon sellaisia välineitä ja tarvikkeita, joita en ole aiemmissa työpaikoissani nähnyt. Onneksi on tullut katsottua Teho-osasto -sarjaa telkkarista.
Altaan on 130km. Vaikka Alta onkin isoin kaupunki lähialueella, ja ns. kasvualuetta, siellä ei ole sairaalaa. Lähin sairaala on Hammerfestissa ja sinne ajaa 4-5h. Mikäli tarvitaan ambulanssihelikopteria, se tulee Tromssasta ja matka sillä kestää n. 30min. Pitkien etäisyyksien vuoksi pitää varautua melkein kaikkeen. Siksi akuuttihuoneessa on monenmoista tarviketta. Myös sellaisia, joita ei ole koskaan tarvittu.

Olo on todellakin kuin ulkomailla. No, niinhän minä olenkin. Mutta kieli ja kulttuuri on ihan eri kuin Lyngenissä. Kautokeinon kunnan sivuilla lukee, että kunnan  jokaisen työntekijän vastuulla on saamenkielen säilyminen ja siksi keskustelu pitää aina avata saameksi. Minun kohdallani se ei pidä paikkaansa. Osaan jo sanoa hyvää päivää, kiitos, paita, ole hyvä, syödä ja leipä saameksi. Niillä ei kovin pitkälle pötkitä.
Töissä kollegat puhuvat paljon saamea, mutta useinmiten joku tulkkaa pääosin mistä ovat puhuneet. Melkein kaikki asukkaat puhuvat norjaa. Muutama ei suostu puhumaan kuin saamea tai saamea ja suomea, ja sehän mulle passaa.

Tänään ensimmäiseen vuoroon "oikeana" työntekijänä ja samalla ainoana sairaanhoitajana, kuten viikonloppuisin on tapana. Raportin jälkeen muistutin vuorossa olevia kollegoja, että tulen tarvitsemaan paljon apua. No, hyvin se meni. Kaikki säilyivät hengissä, myös lääkäripäivystykseen soittaneet sekä minä :-).
Vuoro alkoi mystisissä tunnelmissa. Osastolla pari asukasta joikasivat huoneissaan. Oli ihan käsittämätön tunnelma. Piti nolona kysyä, että onko joikaaminen oikeasti osa elävää elämää eikä vain kyläjuhlissa ja konserttisaleissa tapahtuvaa viihdykettä. Kollegoita nauratti. Kertoivat, että varmasti kaikki asukkaamme ovat jossain vaiheessa elämäänsä osanneet joikata. Joikaamalla hätyyteltiin villieläimiä kauemmas poroista ja tietenkin osaksi myös omaa ajankulua tunturissa.
Asukkaille puetaan joka päivä kofta päälle. Se on joko saamelaispuku tai sen tyylinen, mutta arkisempi versio. Useimmilla naisasukkailla on päässä punainen saamelaislakki.
Yhden asukkaan 86 -vuotias mies päräyttää muutaman kerran viikossa mopolla pihaan. Vaihtaa siinä sitten kypärän neljän tuulen lakkiin. Käy vaimonsa luona vierailulla ja viipyy joka kerta monta tuntia. Nyt ei tule muutamaan päivään, koska on muiden kylän miesten kanssa hakemassa poroja kesälaitumelta n. 300km:n päästä :-).

Olohuoneessa on sellainen Pieni talo preerialla -sarjasta tuttu puuhella, suorakaiteen mallinen. Siinä on nyt tuli, joka rätisee ihanasti. Ja tietenkin huoneeseen tulee pehmeää lämpöä. Pannukakkutaikina on turpoamassa. Mikäs tässä on lauantai-iltaa vietellessä, ulkomailla Kautokeinossa :-)!

3 kommenttia:

  1. :) ihanaa, että pääset tutustumaan saamelaiseen kulttuuriin. Itse olen saamelainen ja nuo tarinat eivät kuulosta kovinkaan eksoottisilta, mutta ymmärrän, että joku voi kokea sen niin :)

    VastaaPoista
  2. Eikös ole ihan mukavaa vaihtelua? Suomen puolella et noin vahvaan saamelaisuuteen törmääkään, "parasta" on Utsjoen kunta.
    Muista, että Kautokeino on saamelaisuuden sydän, keskus ylitse muiden! Ja parin viimeisen vuosikymmen aikana on Norjassa todella havahduttu huomaamaan saamelaisuus ja saamen kieli - ja sen markkina-arvokin! Paljon enemmän kuin Suomessa...
    Nauti ja opi :-)

    VastaaPoista