Olen ollut 3pvää perehdytyksessä. Yhden aamu- ja kaksi iltavuoroa. Lisäksi muutaman tunnin labrassa sekä akuuttihuoneessa. Akuuttihuoneessa heräsi väkisinkin kysymys:"Mihin olen pääni laittanut?". Näin paljon sellaisia välineitä ja tarvikkeita, joita en ole aiemmissa työpaikoissani nähnyt. Onneksi on tullut katsottua Teho-osasto -sarjaa telkkarista.
Altaan on 130km. Vaikka Alta onkin isoin kaupunki lähialueella, ja ns. kasvualuetta, siellä ei ole sairaalaa. Lähin sairaala on Hammerfestissa ja sinne ajaa 4-5h. Mikäli tarvitaan ambulanssihelikopteria, se tulee Tromssasta ja matka sillä kestää n. 30min. Pitkien etäisyyksien vuoksi pitää varautua melkein kaikkeen. Siksi akuuttihuoneessa on monenmoista tarviketta. Myös sellaisia, joita ei ole koskaan tarvittu.
Olo on todellakin kuin ulkomailla. No, niinhän minä olenkin. Mutta kieli ja kulttuuri on ihan eri kuin Lyngenissä. Kautokeinon kunnan sivuilla lukee, että kunnan jokaisen työntekijän vastuulla on saamenkielen säilyminen ja siksi keskustelu pitää aina avata saameksi. Minun kohdallani se ei pidä paikkaansa. Osaan jo sanoa hyvää päivää, kiitos, paita, ole hyvä, syödä ja leipä saameksi. Niillä ei kovin pitkälle pötkitä.
Töissä kollegat puhuvat paljon saamea, mutta useinmiten joku tulkkaa pääosin mistä ovat puhuneet. Melkein kaikki asukkaat puhuvat norjaa. Muutama ei suostu puhumaan kuin saamea tai saamea ja suomea, ja sehän mulle passaa.
Tänään ensimmäiseen vuoroon "oikeana" työntekijänä ja samalla ainoana sairaanhoitajana, kuten viikonloppuisin on tapana. Raportin jälkeen muistutin vuorossa olevia kollegoja, että tulen tarvitsemaan paljon apua. No, hyvin se meni. Kaikki säilyivät hengissä, myös lääkäripäivystykseen soittaneet sekä minä :-).
Vuoro alkoi mystisissä tunnelmissa. Osastolla pari asukasta joikasivat huoneissaan. Oli ihan käsittämätön tunnelma. Piti nolona kysyä, että onko joikaaminen oikeasti osa elävää elämää eikä vain kyläjuhlissa ja konserttisaleissa tapahtuvaa viihdykettä. Kollegoita nauratti. Kertoivat, että varmasti kaikki asukkaamme ovat jossain vaiheessa elämäänsä osanneet joikata. Joikaamalla hätyyteltiin villieläimiä kauemmas poroista ja tietenkin osaksi myös omaa ajankulua tunturissa.
Asukkaille puetaan joka päivä kofta päälle. Se on joko saamelaispuku tai sen tyylinen, mutta arkisempi versio. Useimmilla naisasukkailla on päässä punainen saamelaislakki.
Yhden asukkaan 86 -vuotias mies päräyttää muutaman kerran viikossa mopolla pihaan. Vaihtaa siinä sitten kypärän neljän tuulen lakkiin. Käy vaimonsa luona vierailulla ja viipyy joka kerta monta tuntia. Nyt ei tule muutamaan päivään, koska on muiden kylän miesten kanssa hakemassa poroja kesälaitumelta n. 300km:n päästä :-).
Olohuoneessa on sellainen Pieni talo preerialla -sarjasta tuttu puuhella, suorakaiteen mallinen. Siinä on nyt tuli, joka rätisee ihanasti. Ja tietenkin huoneeseen tulee pehmeää lämpöä. Pannukakkutaikina on turpoamassa. Mikäs tässä on lauantai-iltaa vietellessä, ulkomailla Kautokeinossa :-)!
lauantai 8. syyskuuta 2012
maanantai 3. syyskuuta 2012
Kautokeinossa ollaan :-)
Saavuin eilen kahden auton voimalla Kautokeinoon. Lyngeniin jäi jälkitoimitukseen vain sukset, kävelysauvat, virveli ja talvirenkaat. Tulevat kavereiden mukana, jotka tulevat katsastamaan paikkoja.
Työmaalta (Kautokeino sykehjemm) löytyi avain tänne hyybeliin. Hyybelissä on jokaiselle (kolmelle) oma makuuhuone ja yhteiset pesutilat, wc, keittiö ja olohuone. Pari tyhjää varastohuonettakin löytyy.
Huoneeni on aika iso. Sängyn lisäksi on klaffilipasto. Huoneeseen mahtuisi komeasti pöytä se nojatuoli. Huoneeseen tullessa on isohko eteinen, jossa vaatekaappi sekä pesuallas. Wc ja suihkuhuone aitoa retroa, luultavasti alkuperäistä 70-luvulta. Keittiö varusteltu, mm. iso arkkupakastin. Olohuoneessa ruoukapöytä, sohvaryhmä, valurautainen kamiina, pari lipastoa sekä tv parillakymmenellä kanavalla.
Asetun nyt alkajaisiksi tähän. Kämppäkaveri vaikuttaa mukavalta. Hän on muutama vuosi sitten muuttanut Bulgariasta. Ollut ensin hotellissa siivoojana ja nyt saanut vakituisen työpaikan lukiosta matematiikan ja fysiikan opettajana. On siis kouluttautunut Bulgariassa em. aineiden opettajaksi.
Kolmas makuuhuone on tyhjänä, ainakin toistaiseksi. Toivottavasti pysyykin :-).
Aamulla kävin yllättämässä kunnanjohtajan sihteerin, joka oli yksi haastatteilijoistani kymmenisen päivää sitten. Oli yllättynyt, että olin jo täällä ja että olin järjestellyt suomalaisten kollegoiden avustuksella itselleni asunnonkin. Taisi olla nopeaa toimintaa ;-).
Teimme työsopimuksen. Nyt aluksi vuoden loppuun ja sellaisella kontrahdilla, että olen ns. erikseen kutstuttava. Kunhan paperini, ja sihteerin ehdotus, on kiertänyt kunnanjohtajalla, sykehjemmin johtajattarella sekä ammattiyhdistyksellä ja (toivottavasti) saanut myöntävän lausunnon, teemme uuden sopimuksen, jolloin saan työvuorolistankin.
Tänään kävin tutustumassa myös Juhl´s Silvergalleryssä (Juhlsin Hopeagalleria). Se onkin sitten oman tarinansa arvoinen paikka. Tässä mainittakoon, että join ensimmäistä kertaa elämässäni kahvit kahvilassa, jossa voi lasiseinän läpi seurata navetan lampaiden ja kanojen elämää. Maisemat oli myös henkeäsalpaavat.
NAV`ssa, norjalainen Kela, kävin kyselemässä lapsilisistä. Muutaman suomalaiset ovat hakeneet, ja saaneet, lapsilisää Suomessa asuville lapsilleen. Sitä voi hakea myös takautuvasti. Esikoinen poikasista on jo 17, joten Suomen lapsilisä on jo loppunu. Nyt ehkä sitten saa norjalaista lapsilisää. Henkilökunta ei ollut varma lapsilisän saamisesta, mutta kannustivat sitä hakemaan.
Huomenna pitää skannata vuoden takainen muuttoilmoitus. Sen lähetän sähköpostilla Soneraan ja anon takautuvasti arvonlisäveroja maksettavaksi takaisin. Tämä asia tuli vasta ilmi. Elikäs jos on suomalainen puhelinliittymä ja asuu Norjassa, ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa.
Aurinkoisen, lämpimän ja ruskan värien päivän kruunasi kauppareissu, jolla silmiini osui uuden sadon kaalit. Päätinpä sitten tehdä pitkästä aikaa kaalilaatikkoa. Kaupassa sattui olemaan hyvän väristä jauhelihaakin, ostin ensimmäistä kertaa Norjassa asuessa. Hyllystä löytyi vielä puolukkahilloakin, joten makunautinto oli taattu.
Ensimmäinen päivä Kautokeinossa oli puuhakas ja kaikinpuolin onnistunut!
Työmaalta (Kautokeino sykehjemm) löytyi avain tänne hyybeliin. Hyybelissä on jokaiselle (kolmelle) oma makuuhuone ja yhteiset pesutilat, wc, keittiö ja olohuone. Pari tyhjää varastohuonettakin löytyy.
Huoneeni on aika iso. Sängyn lisäksi on klaffilipasto. Huoneeseen mahtuisi komeasti pöytä se nojatuoli. Huoneeseen tullessa on isohko eteinen, jossa vaatekaappi sekä pesuallas. Wc ja suihkuhuone aitoa retroa, luultavasti alkuperäistä 70-luvulta. Keittiö varusteltu, mm. iso arkkupakastin. Olohuoneessa ruoukapöytä, sohvaryhmä, valurautainen kamiina, pari lipastoa sekä tv parillakymmenellä kanavalla.
Asetun nyt alkajaisiksi tähän. Kämppäkaveri vaikuttaa mukavalta. Hän on muutama vuosi sitten muuttanut Bulgariasta. Ollut ensin hotellissa siivoojana ja nyt saanut vakituisen työpaikan lukiosta matematiikan ja fysiikan opettajana. On siis kouluttautunut Bulgariassa em. aineiden opettajaksi.
Kolmas makuuhuone on tyhjänä, ainakin toistaiseksi. Toivottavasti pysyykin :-).
Aamulla kävin yllättämässä kunnanjohtajan sihteerin, joka oli yksi haastatteilijoistani kymmenisen päivää sitten. Oli yllättynyt, että olin jo täällä ja että olin järjestellyt suomalaisten kollegoiden avustuksella itselleni asunnonkin. Taisi olla nopeaa toimintaa ;-).
Teimme työsopimuksen. Nyt aluksi vuoden loppuun ja sellaisella kontrahdilla, että olen ns. erikseen kutstuttava. Kunhan paperini, ja sihteerin ehdotus, on kiertänyt kunnanjohtajalla, sykehjemmin johtajattarella sekä ammattiyhdistyksellä ja (toivottavasti) saanut myöntävän lausunnon, teemme uuden sopimuksen, jolloin saan työvuorolistankin.
Tänään kävin tutustumassa myös Juhl´s Silvergalleryssä (Juhlsin Hopeagalleria). Se onkin sitten oman tarinansa arvoinen paikka. Tässä mainittakoon, että join ensimmäistä kertaa elämässäni kahvit kahvilassa, jossa voi lasiseinän läpi seurata navetan lampaiden ja kanojen elämää. Maisemat oli myös henkeäsalpaavat.
NAV`ssa, norjalainen Kela, kävin kyselemässä lapsilisistä. Muutaman suomalaiset ovat hakeneet, ja saaneet, lapsilisää Suomessa asuville lapsilleen. Sitä voi hakea myös takautuvasti. Esikoinen poikasista on jo 17, joten Suomen lapsilisä on jo loppunu. Nyt ehkä sitten saa norjalaista lapsilisää. Henkilökunta ei ollut varma lapsilisän saamisesta, mutta kannustivat sitä hakemaan.
Huomenna pitää skannata vuoden takainen muuttoilmoitus. Sen lähetän sähköpostilla Soneraan ja anon takautuvasti arvonlisäveroja maksettavaksi takaisin. Tämä asia tuli vasta ilmi. Elikäs jos on suomalainen puhelinliittymä ja asuu Norjassa, ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa.
Aurinkoisen, lämpimän ja ruskan värien päivän kruunasi kauppareissu, jolla silmiini osui uuden sadon kaalit. Päätinpä sitten tehdä pitkästä aikaa kaalilaatikkoa. Kaupassa sattui olemaan hyvän väristä jauhelihaakin, ostin ensimmäistä kertaa Norjassa asuessa. Hyllystä löytyi vielä puolukkahilloakin, joten makunautinto oli taattu.
Ensimmäinen päivä Kautokeinossa oli puuhakas ja kaikinpuolin onnistunut!
perjantai 31. elokuuta 2012
14 kuukautta, 5 muuttoa
Ja siltikin ihmettelen, mistä tätä tavaraa piisaa?!? Siis muuttamassa jälleen, nyt Kautokeinoon.
Ylihuomenna pitäisi olla kamat kasassa ja pakattuna kahteen autoon. Sitten nokka kohti Altaa, upeaa rantatietä pitkin, ja Altasta syvää kanjonia pitkin Kautokeinoon. Ensin muutan ns. hyybeliin, joka tarkoittaa visniinkin lähinnä soloasuntoa, ja (toivottavasti) pian omaan asuntoon. Maanantaina ehkä iltavuoroon, mutta sitä ennen pitää selvitellä asumisasiaa.
Asiat etenivät niin nopeasti, että kollegat meinasivat hengästyä. Eivät vielä tulleet tuntemaan mua niin hyvin, että olisivat tienneet asioiden etenevän vauhdilla, kun sille päälle satun.
Tänään pidin töissä läksijäiset, vai onkos se muuten läksiäiset? Ajattelin ensin leipoa kakun. Sitten ajattelin, että en osaa sellaista kakkua tehdä, joka ns. ylittäisi uutiskynnyksen. Täällä kun tehdään upeita ja hyviä kakkuja. Niinpä päätinkin tarjota jotain vallan muuta. Tarjolla oli ruisnappeja turkkilainen jogurtti-aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuusto-aurajuusto -levitteellä sekä voi-kerma-sokeri-kaneli -liemessä keitettyjä leipäjuustopaloja hillasiirapilla tarjoiltuna. Kaikki suostuivat maistamaan kumpaakin ja vain yksi meinasi oksentaa leipäjuustosta :-). Suurin osa taisi ottaa lisääkin. Kumpikin tarjoomus oli varsin kummallinen makuelämys kollegoilleni.
Pidin siinä kaffittelun lomassa puheen poikasen, jossa kiitin työyhteisöä kärsivällisyydestä, avusta ja kannustamisesta norjan kielen opinnoissa, kaikesta opista jota olen täällä saanut, jne. Lisäksi muistutin, että vuosi täällä on ollut minulle merkityksellinen ja että jokaisella kollegalla ja asukkaalla on erityispaikka sydämessäni. Eipä vissiin työmaalla ole totuttu tuollaisiin puheisiin, kun ihan hölmistyneenä jäivät mua katsomaan :-). Läksi(j)äislahjaksi sain jokaiselta lämpimän halauksen ja sanan. Sanoivat jäävänsä mua kaipaamaan, toivottivat onnea uusiin seikkailuihin ja tervetulleeksi takaisin, mikäli Kautokeinossa elämä ei onnistu. Haikeilla, mutta samalla hyvillä mielin jätin avaimeni osastonhoitajan pöydälle.
Joillekin asukkaille kerroin muutostani. Yksi asukas alkoi kovasti itkeä, se tuntui liikuttavalta. Siinä halasimme toisiamme pitkään ja hyvillä mielin jätimme hyvästit toisillemme.
Tunnen oloni valmiiksi vaihtaa maisemaa. Olen nähnyt, oppinut ja kokenut paljon Lyngenissä. On hienoa päästä uuteen maisemaan, oppia tuntemaan uutta kulttuuria ja kieltä sekä kaivella muistin lokeroista ammatillisia asioita, mutta myös oppia uutta. Voi olla, että aloittelen pikkaisen kätilön uraakin :-).
Ylihuomenna pitäisi olla kamat kasassa ja pakattuna kahteen autoon. Sitten nokka kohti Altaa, upeaa rantatietä pitkin, ja Altasta syvää kanjonia pitkin Kautokeinoon. Ensin muutan ns. hyybeliin, joka tarkoittaa visniinkin lähinnä soloasuntoa, ja (toivottavasti) pian omaan asuntoon. Maanantaina ehkä iltavuoroon, mutta sitä ennen pitää selvitellä asumisasiaa.
Asiat etenivät niin nopeasti, että kollegat meinasivat hengästyä. Eivät vielä tulleet tuntemaan mua niin hyvin, että olisivat tienneet asioiden etenevän vauhdilla, kun sille päälle satun.
Tänään pidin töissä läksijäiset, vai onkos se muuten läksiäiset? Ajattelin ensin leipoa kakun. Sitten ajattelin, että en osaa sellaista kakkua tehdä, joka ns. ylittäisi uutiskynnyksen. Täällä kun tehdään upeita ja hyviä kakkuja. Niinpä päätinkin tarjota jotain vallan muuta. Tarjolla oli ruisnappeja turkkilainen jogurtti-aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuusto-aurajuusto -levitteellä sekä voi-kerma-sokeri-kaneli -liemessä keitettyjä leipäjuustopaloja hillasiirapilla tarjoiltuna. Kaikki suostuivat maistamaan kumpaakin ja vain yksi meinasi oksentaa leipäjuustosta :-). Suurin osa taisi ottaa lisääkin. Kumpikin tarjoomus oli varsin kummallinen makuelämys kollegoilleni.
Pidin siinä kaffittelun lomassa puheen poikasen, jossa kiitin työyhteisöä kärsivällisyydestä, avusta ja kannustamisesta norjan kielen opinnoissa, kaikesta opista jota olen täällä saanut, jne. Lisäksi muistutin, että vuosi täällä on ollut minulle merkityksellinen ja että jokaisella kollegalla ja asukkaalla on erityispaikka sydämessäni. Eipä vissiin työmaalla ole totuttu tuollaisiin puheisiin, kun ihan hölmistyneenä jäivät mua katsomaan :-). Läksi(j)äislahjaksi sain jokaiselta lämpimän halauksen ja sanan. Sanoivat jäävänsä mua kaipaamaan, toivottivat onnea uusiin seikkailuihin ja tervetulleeksi takaisin, mikäli Kautokeinossa elämä ei onnistu. Haikeilla, mutta samalla hyvillä mielin jätin avaimeni osastonhoitajan pöydälle.
Joillekin asukkaille kerroin muutostani. Yksi asukas alkoi kovasti itkeä, se tuntui liikuttavalta. Siinä halasimme toisiamme pitkään ja hyvillä mielin jätimme hyvästit toisillemme.
Tunnen oloni valmiiksi vaihtaa maisemaa. Olen nähnyt, oppinut ja kokenut paljon Lyngenissä. On hienoa päästä uuteen maisemaan, oppia tuntemaan uutta kulttuuria ja kieltä sekä kaivella muistin lokeroista ammatillisia asioita, mutta myös oppia uutta. Voi olla, että aloittelen pikkaisen kätilön uraakin :-).
maanantai 20. elokuuta 2012
Julkaisuvapaa
Nyt se on saatu kakaistua ulos suusta esimiehille Lyngenissä. Olen hakenut vakituista sairaanhoitajan paikkaa Kautokeinosta, torstaina menen paikan päälle katsomaan paikkaa ja maisemia.
Asiat vähän mutkistuivat täällä. Talon johtajan kanssa sovin parisen viikkoa sitten aiemmin kirjoittamastani vakiyökön paikasta. Teimme työvuorolistankin valmiiksi vuoden loppuun saakka.
Viime maanantaina tuli osastonhoitaja töihin. Oli kovin ennakkoluuloinen uudesta työstäni ja halusi tehdä muutoksia vuorolistaani, joka oli tehty mm. Kolarin autojuna-aikatauluihin täsmääväksi. Samalla työpaikkani Sairaanhoitajaliiton edustaja tyrmäsi täysin moisen työvuorolistan.
Kuppini meni nurin tuossa vaiheessa. Ei siksi, etten saanut juuri sitä mitä halusin, vaan siksi että toiminta tapa oli mielestäni huono. Mikäli talon johtajatar jotain lupaa, ei siihen mielestäni juuri ole muilla nokan koputtamista.
Soitin sitten Kautokeinoon, jossa ollut jo muutamia kuukausia sairaanhoitajan paikka avoinna. Kerroin tilanteeni, myös sen etten osaa saamenkieltä, jota paikkakunnan asukkaista 90% puhuu. Samaan hengenvetoon toivoin saavani sellaisen työmahdollisuuden, että voin käydä useammin poikasten luona.
Asioista päättävä Kautokeinossa ymmärsi tilanteen. Siellä koulutetaan saamenkieli työajalla. Työvuorolistat tehdään hyvin pitkälti toiveiden mukaisesti. Työvoimapula on huutava, ja joutuvat joustamaan esim. työaikalain noudattamisessa, jotta saavat jonkun töihin.
Lisäksi maksavat erikoissairaanhoitajan (kätilön) palkan, vaikka teen sairaanhoitajan töitä. Sairaanhoitajalla on myös kuuden viikon loma vuodessa.
Tänään asian kerroin talon johtajattarelle sekä osastonhoitajalle. Toivoivat, että saan sellaisen työpaikan, jonka haluan. Samalla olivat suruissaan, kun lähden. Onhan se harmi, että kun on tullut taloon, työyhteisölle, asukkaille ja omaisille tutuksi, pitää taasen sanoa näkemiin.
Toukokuusta lähtien olen pyytänyt uutta työsopimusta. Sitä ei ole vieläkään näkynyt. Lopetan siis työni Lyngenissä 31.8. ja jatkan matkaani kohti saamenmaata ja uusia seikkailuja. Näin ainakin toivon. Odotan kovasti pääseväni nutukas- ja hopeatyökurssille. Oppivani jälleen uuden kielen. Voivani osallistua täysin uuteen kulttuuriin. Eikä vähiten, saavani uusia haasteita työhöni. Pelkkä palkka ei vain riitä, työssä pitää olla myös sisältöä.
Saapa nähdä, miten torstaina käy. Viimeksi olen Kautokeinossa, tai kuten se saameksi sanotaan Koutakeino, käynyt vuonna 1971, eli kaksi vuotiaana :-).
Asiat vähän mutkistuivat täällä. Talon johtajan kanssa sovin parisen viikkoa sitten aiemmin kirjoittamastani vakiyökön paikasta. Teimme työvuorolistankin valmiiksi vuoden loppuun saakka.
Viime maanantaina tuli osastonhoitaja töihin. Oli kovin ennakkoluuloinen uudesta työstäni ja halusi tehdä muutoksia vuorolistaani, joka oli tehty mm. Kolarin autojuna-aikatauluihin täsmääväksi. Samalla työpaikkani Sairaanhoitajaliiton edustaja tyrmäsi täysin moisen työvuorolistan.
Kuppini meni nurin tuossa vaiheessa. Ei siksi, etten saanut juuri sitä mitä halusin, vaan siksi että toiminta tapa oli mielestäni huono. Mikäli talon johtajatar jotain lupaa, ei siihen mielestäni juuri ole muilla nokan koputtamista.
Soitin sitten Kautokeinoon, jossa ollut jo muutamia kuukausia sairaanhoitajan paikka avoinna. Kerroin tilanteeni, myös sen etten osaa saamenkieltä, jota paikkakunnan asukkaista 90% puhuu. Samaan hengenvetoon toivoin saavani sellaisen työmahdollisuuden, että voin käydä useammin poikasten luona.
Asioista päättävä Kautokeinossa ymmärsi tilanteen. Siellä koulutetaan saamenkieli työajalla. Työvuorolistat tehdään hyvin pitkälti toiveiden mukaisesti. Työvoimapula on huutava, ja joutuvat joustamaan esim. työaikalain noudattamisessa, jotta saavat jonkun töihin.
Lisäksi maksavat erikoissairaanhoitajan (kätilön) palkan, vaikka teen sairaanhoitajan töitä. Sairaanhoitajalla on myös kuuden viikon loma vuodessa.
Tänään asian kerroin talon johtajattarelle sekä osastonhoitajalle. Toivoivat, että saan sellaisen työpaikan, jonka haluan. Samalla olivat suruissaan, kun lähden. Onhan se harmi, että kun on tullut taloon, työyhteisölle, asukkaille ja omaisille tutuksi, pitää taasen sanoa näkemiin.
Toukokuusta lähtien olen pyytänyt uutta työsopimusta. Sitä ei ole vieläkään näkynyt. Lopetan siis työni Lyngenissä 31.8. ja jatkan matkaani kohti saamenmaata ja uusia seikkailuja. Näin ainakin toivon. Odotan kovasti pääseväni nutukas- ja hopeatyökurssille. Oppivani jälleen uuden kielen. Voivani osallistua täysin uuteen kulttuuriin. Eikä vähiten, saavani uusia haasteita työhöni. Pelkkä palkka ei vain riitä, työssä pitää olla myös sisältöä.
Saapa nähdä, miten torstaina käy. Viimeksi olen Kautokeinossa, tai kuten se saameksi sanotaan Koutakeino, käynyt vuonna 1971, eli kaksi vuotiaana :-).
sunnuntai 19. elokuuta 2012
Pesulla
Saunaa kaipaan. Mutta onneksi näitä monimuotoisia pesupaikkoja löytyy, kun vähän etsii :-). Tässä muutama näyte.
Tämä kuva on otettu Blåisvatnet´lla. Tieltä on n. 7km kävelymatkaa järvelle. Järveen laskee sulamisvesi ikijäätiköltä. Kovin pitkä ei siis uintimatka ollut, mutta sitäkin virkistävämpi ;-)
Vesiputous on "Blodveien" -polun varrella. Polku on rakennettu sodan aikana, vuosina 1944-45. Nykyinen polku rakennettiin tieksi. Tietä olivat rakentamassa venäläiset, jugoslavialaiset sekä puolalaiset sotavangit. Tietä lähti rakentamaan 350 vankia, joista vain 18 palasi elävänä takaisin. Raskas työ sekä vaatimattomat, jopa epäinhimilliset olot, vaativat veronsa.
Tien päässä, n. 550m merenpinnan yläpuolella, on saksalaisten bunkkereita. Ympäri Storfjordia ja Lyngenvuonoa voi nähdä monia sodanaikaisia bunkkereita. Sotavankileirejä oli tuolla alueella useita.
tiistai 31. heinäkuuta 2012
Vuosi sitten
Näihin aikoihin, tasan vuosi sitten, saavuin muuttokuorman kanssa Lyngeniin. Toteuttamaan Suurta Unelmaa. Uskomatonta, monella lailla. Vuosi on mennyt todella nopeasti. Tuntuu kuin olisin ollut lomalla vuoden. Vaikka elämä ei ole pelkkää juhlaa, arki on välillä kadoksissa.
Olen pystynyt toteuttamaan sitä unelmaa, mitä halusin: elää ulkomailla. Jotta voi elää, tarvitsee rahaa. Ja rahaa saa tekemällä työtä. En siis tullut Norjaan rikastumaan rahallisesti. Olen tehnyt sairaanhoitajan työtä, jotta voin elää täällä. Olen rikastunut tuhannesti enemmän kuin ajattelin. Kokemuksia on monenlaisia ja niitä märehtiessä menee aikaa.
Hienointa on ehkä ollut nämä maisemat ja monet-monet lyhyet ja pidemmät retket luontoon. Onneksi kuvat ovat nykyään tietokoneen syövereissä eikä paperisina lojumassa pöydillä ja laatikoissa. Kuvia olen ottanut enemmän kuin paljon :-).
Ammatillisesti vuosi on ollut myös mielenkiintoinen. Päälimmäisenä tällä hetkellä varsin mietteliäs olo vanhusten hoidosta. En voi tietenkään yleistää, koska olen ollut Norjassa vain yhdessä paikassa töissä.
Vanhukset saavat hyvää perushoitoa. Lähiaikoina olen moneen kertaan keskustellut lääkärien kanssa jatkohoidosta. Olen sanonut työn täällä olevan välillä eettisesti vaikeaa minulle, koska vanhuksia (n. yli 80-vuotiaita) ei juurikaan lähetetä jatkohoitoon, tutkimuksista puhumattakaan. Väittäisin, vanhushoidon kokemukseni perusteella, että Suomessa hoidetaan varsin vanhojakin henkilöitä: lähetetään tutkimuksiin, jopa leikataan, ainakin konsultoidaan sairaalan erikoislääkäriä. Täällä todetaan potilaan olevan niin vanha ettei sairaalakaan asialle mitään tee. Tällainen hoitokulttuuri on minulle haastavaa. Olo tuntuu ajoittain avuttomalta, kun tietää, että maailmassa olisi hoitokeinoja, mutta me pienellä paikkakunnalla, pienessä yksikössä emme voi tarjota. Sen sijaan voimme tarjota oireenmukaista kivunlievitystä, läsnäoloa sekä hyvää perushoitoa.
Suomeen verrattuna omaisten osuus on selkeästi korostuneempi. Omaiset ovat kiinnostuneita vanhuksistaan, heidän hoidostaan ja lääkkeistään. Lääkäri on usein yhteydessä omaisiin. Omaisten mielipidettä kysytään ja sitä kunnioitetaan. Ja vanhuksia käydään katsomassa usein. Perhe on norjalaisille tärkeä.
Kesä. Nojoo. Sitä ei täällä ole juurikaan näkynyt. Aurinko on paistanut muutamana päivänä. Sadetta tullut usein. Pilvet roikkuu melkein Jäämeressä. Lämmintä kymmenen asteen molemmin puolin. Mua ei sinänsä haittaa. Töissä olisi kamala olla, jos olisi ulkona kovin kuuma.
Ilma on ollut poikkeuksellinen koko vuoden. Ensin oli poikkeuksellisen kuumaa, +26 monta päivää viime elokuussa. Sitten tuli pakkasta, mutta ei lunta. Monien vesiputket jäätyivät. Lunta tuli vasta helmikuun lopulla, mutta ei niin paljon kuin tavallisesti. Ja sitten kesä ei vielä ole oikein alkanutkaan.
Keskiyön aurinko on ollut hieno kokemus. Nyt tuntuu haikealta, kun jo yhdeksän aikaan illalla tarvitsee sisälle valot.
Tulevaisuus. Vuoden loppuun olen täällä. Aloitan syyskuun alussa 75% vakiyökön hommat. Näin saan enemmän vapaata ja käteen melkein saman määrän palkkaa kuin päivävuorossa. Tämä siksi, että kaipaan kovasti poikasiani. Uudella systeemillä pystyn yhdistämään poikaset ja Norjan työn :-).
Olen pystynyt toteuttamaan sitä unelmaa, mitä halusin: elää ulkomailla. Jotta voi elää, tarvitsee rahaa. Ja rahaa saa tekemällä työtä. En siis tullut Norjaan rikastumaan rahallisesti. Olen tehnyt sairaanhoitajan työtä, jotta voin elää täällä. Olen rikastunut tuhannesti enemmän kuin ajattelin. Kokemuksia on monenlaisia ja niitä märehtiessä menee aikaa.
Hienointa on ehkä ollut nämä maisemat ja monet-monet lyhyet ja pidemmät retket luontoon. Onneksi kuvat ovat nykyään tietokoneen syövereissä eikä paperisina lojumassa pöydillä ja laatikoissa. Kuvia olen ottanut enemmän kuin paljon :-).
Ammatillisesti vuosi on ollut myös mielenkiintoinen. Päälimmäisenä tällä hetkellä varsin mietteliäs olo vanhusten hoidosta. En voi tietenkään yleistää, koska olen ollut Norjassa vain yhdessä paikassa töissä.
Vanhukset saavat hyvää perushoitoa. Lähiaikoina olen moneen kertaan keskustellut lääkärien kanssa jatkohoidosta. Olen sanonut työn täällä olevan välillä eettisesti vaikeaa minulle, koska vanhuksia (n. yli 80-vuotiaita) ei juurikaan lähetetä jatkohoitoon, tutkimuksista puhumattakaan. Väittäisin, vanhushoidon kokemukseni perusteella, että Suomessa hoidetaan varsin vanhojakin henkilöitä: lähetetään tutkimuksiin, jopa leikataan, ainakin konsultoidaan sairaalan erikoislääkäriä. Täällä todetaan potilaan olevan niin vanha ettei sairaalakaan asialle mitään tee. Tällainen hoitokulttuuri on minulle haastavaa. Olo tuntuu ajoittain avuttomalta, kun tietää, että maailmassa olisi hoitokeinoja, mutta me pienellä paikkakunnalla, pienessä yksikössä emme voi tarjota. Sen sijaan voimme tarjota oireenmukaista kivunlievitystä, läsnäoloa sekä hyvää perushoitoa.
Suomeen verrattuna omaisten osuus on selkeästi korostuneempi. Omaiset ovat kiinnostuneita vanhuksistaan, heidän hoidostaan ja lääkkeistään. Lääkäri on usein yhteydessä omaisiin. Omaisten mielipidettä kysytään ja sitä kunnioitetaan. Ja vanhuksia käydään katsomassa usein. Perhe on norjalaisille tärkeä.
Kesä. Nojoo. Sitä ei täällä ole juurikaan näkynyt. Aurinko on paistanut muutamana päivänä. Sadetta tullut usein. Pilvet roikkuu melkein Jäämeressä. Lämmintä kymmenen asteen molemmin puolin. Mua ei sinänsä haittaa. Töissä olisi kamala olla, jos olisi ulkona kovin kuuma.
Ilma on ollut poikkeuksellinen koko vuoden. Ensin oli poikkeuksellisen kuumaa, +26 monta päivää viime elokuussa. Sitten tuli pakkasta, mutta ei lunta. Monien vesiputket jäätyivät. Lunta tuli vasta helmikuun lopulla, mutta ei niin paljon kuin tavallisesti. Ja sitten kesä ei vielä ole oikein alkanutkaan.
Keskiyön aurinko on ollut hieno kokemus. Nyt tuntuu haikealta, kun jo yhdeksän aikaan illalla tarvitsee sisälle valot.
Tulevaisuus. Vuoden loppuun olen täällä. Aloitan syyskuun alussa 75% vakiyökön hommat. Näin saan enemmän vapaata ja käteen melkein saman määrän palkkaa kuin päivävuorossa. Tämä siksi, että kaipaan kovasti poikasiani. Uudella systeemillä pystyn yhdistämään poikaset ja Norjan työn :-).
tiistai 10. heinäkuuta 2012
9.-10.7.2012
Töiden jälkeen, klo 15, oli hyvä ilma lähteä patikkaretkelle katsomaan vesiputousta. Ilma oli sopiva retkeilyyn, ei liian kuuma eikä satanutkaan.
 |
| Matkalla näkyi lampaita, poron- ja hevosen jälkiä. |
 |
| Lammasperhe saapui pällistelemään turisteja ja samalla lipomaan suolakiveä. |
 |
| Joku retkeilijä oli lähtenyt juuri ennen meitä. Makkaranuotio vielä kitui ja ihana notskimakkaran tuoksu leijui yli sillan toiselle puolelle. |
Vesiputousretken jälkeen taivas oli muuttunut kirkkaan siniseksi ja aurinko porotti täydeltä terältä. Ei muuta kun hakemaan kotoa virveli ja kertakäyttögrilli sekä kaupasta makkaraa. Nokka kohti Kjosenia, vuonon rantaan virvelöimään. Saaliiksi tuli pelkästään meren kasvillisuutta. Makkara maistui taivaalliselta eikä tämä(kään) retki harmittanut yhtään.
Klo 19 tuli mieleen, että keskiyön aurinko on näkemättä. Siis valoa ja säteitä olen tietenkin nähnyt, mutta se aurinko kokonaisuudessaan oli näkemättä. Sitten vaan kotiin lisäämään vaatteita, tekemään eväitä ja keittämään kahvia. Nyt nokka kohti Lyngstuvaa :-).
 |
| Klo 21:45 alkoi kollegan kanssa kävely parkkipaikalta kohti niemenkärkeä |
 |
| Perillä on pienenpieni mökki, joka on tunnelmallinen myös sisältä. Sulkakynäkin löytyi emalimukista :-). |
 |
| Lyngstuvan majakka ja mökki |
 |
| Siinä se on, keskiyön aurinko ja kalastusvene osui juuri auringonsillalle |
 |
| Paluumatkalle lähdimme puolen yön jälkeen. Kuukin näkyi haaleana taivaalla. |
 |
| Näissä maisemissa elän unelmaani. Klo 2 olin perillä kotona, ulkona oli lämmintä +3.
Tänään toteutin kolme unelmaani: vesiputous, virvelöinti Kjosenissa ja keskiyön aurinko Lyngstuvalla. Olen aika tyytyväinen elämääni ja onnellinen nainen...
|
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)