maanantai 7. marraskuuta 2011

Henkimaailman juttuja...

Olin kovin väsynyt eilen iltavuoron jälkeen. Koska tänään oli herätys ennen klo 7, päätin mennä heti nukkumaan. Aikani kieriskelin sängyssä, ja totesin olevani nälkäinen. Menin keittiöön tekemään voileipiä, suomalaista ruisleipää, Oivariinia sekä Emmentalia. Tekemäni voileivät söin yksin pimeässä ravintolasalissa kynttilän valossa. Tein vielä pari voileipää lisää keittiön puolella.
Koko sen ajan, kun olin keittiössä tai salissa, mulla oli tunne, että en ole yksin. Kerran oli ihan pakko pysähtyvä ja katsoa taakseni, onko siellä joku. En kuullut tai nähnyt ketään, mutta tunne oli vahva.
Palatessani huoneeseeni, tunne häipyi käytävällä. Tämä hotelli-ravintola on ennen ollut vanhainkoti. Tarina kertoo, että täällä asuu kummitus, kuten vissiinkin kaikissa vanhoissa taloissa. Ehkäpä se oli kummitus, en tiedä.
Varmaankin 10v sitten mulla oli aika, että näin ns. enneunia. Kuten yhtenä yönä näin sellaisen unen, että joku koputti oven. Menin avaamaan, ja siellä mies pyysi apua, kun oli ajanut ojaan. Heräsin uneeni, katsoin kelloa, ja se oli 3. Nukahdin uudelleen. Uneeni kuulin, kuinka joku koputti oveen. Heräsin, avasin oven ja siellä seisoi mies, joka kertoi ajaneensa ojaan ja tarvitsevansa apua. Kello oli 3:30.
En ollut mitenkään iloinen noista enneunistani. Aloin vähän mietiskellen mennä nukkumaan, kun mietitytti millaisia unia näkisin.

Tänään alkoi jouluvalmistelut. Olin kollegani luona valmistamassa "Lammerull"'ia. Elikäs liharullaa lampaanlihasta. Teimme kaksi isoa rullaa, jotka neulottiin kiinni. Kollegani laittoi pakastimeen. Kaksi viikkoa ennen käyttöä hän sulattaa ne, vie ulos kuivumaan kahdeksi viikoksi ja jouluaattona keittää suolavedessä. Helppoa hommaa oli ainakin tämä esivalmistelu. Sain myös ohjeita miten tehdään norjalaisia jouluruokia: pinnekjøtt'iä sekä ribb'ejä.
Toinen kollegani on luvannut opettaa leipomaan perinteisiä norjalaisia leivonnaisia. Täällä näytetään keskittyvän enemmänkin jälkiruokiin sekä makeisiin leivonnaisiin jouluna. Kuulostaa ankealta, että jouluaattoiltana on pelkästään keitettyjä perunoita sekä lihaa. Mutta jälkiruokia on useita sekä kakkuja ja pikkuleipiä kahvipöydässä.

Kollegani on fanaattinen käsitöiden tekijä. Hänellä on oma ompeluhuone, jonka hyllyt olivat täynnä erilaisia brodeeraus-, virkkaus- ja neuleohjeita. Lisäksi oli useita mappeja täynnä lehtileikkeitä kuninkaallisista Norjassa ja Englannissa. Itse tehtyjä käsitöitä oli joka puolella: tauluja, peittoja, tyynyjä, jne,

Viime viikolla leivoimme hotellin pakastimeen makeita leivonnaisia. Uskaltauduin ensimmäistä kertaa tekemään Äitini bravuuria, Toscapiirakkaa. Hyvin onnistui ja maistui upealta. Kuten myös Senioritanssijoiden mielestä, jotka maistelivat sitä lauantaina.
Toscapiirakan seuraksi pakastimeen meni kahden suklaan piirakkaa, suklaakakkua, korvapuusteja perinteisellä sekä kookos-fariinisokeritäytteellä (todella hyvää) ja baguetteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti