Julkaisuvapaa

Nyt se on saatu kakaistua ulos suusta esimiehille Lyngenissä. Olen hakenut vakituista sairaanhoitajan paikkaa Kautokeinosta, torstaina menen paikan päälle katsomaan paikkaa ja maisemia.

Asiat vähän mutkistuivat täällä. Talon johtajan kanssa sovin parisen viikkoa sitten aiemmin kirjoittamastani vakiyökön paikasta. Teimme työvuorolistankin valmiiksi vuoden loppuun saakka.
Viime maanantaina tuli osastonhoitaja töihin. Oli kovin ennakkoluuloinen uudesta työstäni ja halusi tehdä muutoksia vuorolistaani, joka oli tehty mm. Kolarin autojuna-aikatauluihin täsmääväksi. Samalla työpaikkani Sairaanhoitajaliiton edustaja tyrmäsi täysin moisen työvuorolistan.
Kuppini meni nurin tuossa vaiheessa. Ei siksi, etten saanut juuri sitä mitä halusin, vaan siksi että toiminta tapa oli mielestäni huono. Mikäli talon johtajatar jotain lupaa, ei siihen mielestäni juuri ole muilla nokan koputtamista.

Soitin sitten Kautokeinoon, jossa ollut jo muutamia kuukausia sairaanhoitajan paikka avoinna. Kerroin tilanteeni, myös sen etten osaa saamenkieltä, jota paikkakunnan asukkaista 90% puhuu. Samaan hengenvetoon toivoin saavani sellaisen työmahdollisuuden, että voin käydä useammin poikasten luona.
Asioista päättävä Kautokeinossa ymmärsi tilanteen. Siellä koulutetaan saamenkieli työajalla. Työvuorolistat tehdään hyvin pitkälti toiveiden mukaisesti. Työvoimapula on huutava, ja joutuvat joustamaan esim. työaikalain noudattamisessa, jotta saavat jonkun töihin.
Lisäksi maksavat erikoissairaanhoitajan (kätilön) palkan, vaikka teen sairaanhoitajan töitä. Sairaanhoitajalla on myös kuuden viikon loma vuodessa.

Tänään asian kerroin talon johtajattarelle sekä osastonhoitajalle. Toivoivat, että saan sellaisen työpaikan, jonka haluan. Samalla olivat suruissaan, kun lähden. Onhan se harmi, että kun on tullut taloon, työyhteisölle, asukkaille ja omaisille tutuksi, pitää taasen sanoa näkemiin.
Toukokuusta lähtien olen pyytänyt uutta työsopimusta. Sitä ei ole vieläkään näkynyt. Lopetan siis työni Lyngenissä 31.8. ja jatkan matkaani kohti saamenmaata ja uusia seikkailuja. Näin ainakin toivon. Odotan kovasti pääseväni nutukas- ja hopeatyökurssille. Oppivani jälleen uuden kielen. Voivani osallistua täysin uuteen kulttuuriin. Eikä vähiten, saavani uusia haasteita työhöni. Pelkkä palkka ei vain riitä, työssä pitää olla myös sisältöä.

Saapa nähdä, miten torstaina käy. Viimeksi olen Kautokeinossa, tai kuten se saameksi sanotaan Koutakeino, käynyt vuonna 1971, eli kaksi vuotiaana :-).

Pesulla

Saunaa kaipaan. Mutta onneksi näitä monimuotoisia pesupaikkoja löytyy, kun vähän etsii :-). Tässä muutama näyte.

Tämä kuva on otettu Blåisvatnet´lla. Tieltä on n. 7km kävelymatkaa järvelle. Järveen laskee sulamisvesi ikijäätiköltä. Kovin pitkä ei siis uintimatka ollut, mutta sitäkin virkistävämpi ;-)

Vesiputous on "Blodveien" -polun varrella. Polku on rakennettu sodan aikana, vuosina 1944-45. Nykyinen polku rakennettiin tieksi. Tietä olivat rakentamassa venäläiset, jugoslavialaiset sekä puolalaiset sotavangit. Tietä lähti rakentamaan 350 vankia, joista vain 18 palasi elävänä takaisin. Raskas työ sekä vaatimattomat, jopa epäinhimilliset olot, vaativat veronsa.
Tien päässä, n. 550m merenpinnan yläpuolella, on saksalaisten bunkkereita. Ympäri Storfjordia ja Lyngenvuonoa voi nähdä monia sodanaikaisia bunkkereita. Sotavankileirejä oli tuolla alueella useita.

Vuosi sitten

Näihin aikoihin, tasan vuosi sitten, saavuin muuttokuorman kanssa Lyngeniin. Toteuttamaan Suurta Unelmaa. Uskomatonta, monella lailla. Vuosi on mennyt todella nopeasti. Tuntuu kuin olisin ollut lomalla vuoden. Vaikka elämä ei ole pelkkää juhlaa, arki on välillä kadoksissa.

Olen pystynyt toteuttamaan sitä unelmaa, mitä halusin: elää ulkomailla. Jotta voi elää, tarvitsee rahaa. Ja rahaa saa tekemällä työtä. En siis tullut Norjaan rikastumaan rahallisesti. Olen tehnyt sairaanhoitajan työtä, jotta voin elää täällä. Olen rikastunut tuhannesti enemmän kuin ajattelin. Kokemuksia on monenlaisia ja niitä märehtiessä menee aikaa.

Hienointa on ehkä ollut nämä maisemat ja monet-monet lyhyet ja pidemmät retket luontoon. Onneksi kuvat ovat nykyään tietokoneen syövereissä eikä paperisina lojumassa pöydillä ja laatikoissa. Kuvia olen ottanut enemmän kuin paljon :-).

Ammatillisesti vuosi on ollut myös mielenkiintoinen. Päälimmäisenä tällä hetkellä varsin mietteliäs olo vanhusten hoidosta. En voi tietenkään yleistää, koska olen ollut Norjassa vain yhdessä paikassa töissä.
Vanhukset saavat hyvää perushoitoa. Lähiaikoina olen moneen kertaan keskustellut lääkärien kanssa jatkohoidosta. Olen sanonut työn täällä olevan välillä eettisesti vaikeaa minulle, koska vanhuksia (n. yli 80-vuotiaita) ei juurikaan lähetetä jatkohoitoon, tutkimuksista puhumattakaan. Väittäisin, vanhushoidon kokemukseni perusteella, että Suomessa hoidetaan varsin vanhojakin henkilöitä: lähetetään tutkimuksiin, jopa leikataan, ainakin konsultoidaan sairaalan erikoislääkäriä. Täällä todetaan potilaan olevan niin vanha ettei sairaalakaan asialle mitään tee. Tällainen hoitokulttuuri on minulle haastavaa. Olo tuntuu ajoittain avuttomalta, kun tietää, että maailmassa olisi hoitokeinoja, mutta me pienellä paikkakunnalla, pienessä yksikössä emme voi tarjota. Sen sijaan voimme tarjota oireenmukaista kivunlievitystä, läsnäoloa sekä hyvää perushoitoa.
Suomeen verrattuna omaisten osuus on selkeästi korostuneempi. Omaiset ovat kiinnostuneita vanhuksistaan, heidän hoidostaan ja lääkkeistään. Lääkäri on usein yhteydessä omaisiin. Omaisten mielipidettä kysytään ja sitä kunnioitetaan. Ja vanhuksia käydään katsomassa usein. Perhe on norjalaisille tärkeä.

Kesä. Nojoo. Sitä ei täällä ole juurikaan näkynyt. Aurinko on paistanut muutamana päivänä. Sadetta tullut usein. Pilvet roikkuu melkein Jäämeressä. Lämmintä kymmenen asteen molemmin puolin. Mua ei sinänsä haittaa. Töissä olisi kamala olla, jos olisi ulkona kovin kuuma.
Ilma on ollut poikkeuksellinen koko vuoden. Ensin oli poikkeuksellisen kuumaa, +26 monta päivää viime elokuussa. Sitten tuli pakkasta, mutta ei lunta. Monien vesiputket jäätyivät. Lunta tuli vasta helmikuun lopulla, mutta ei niin paljon kuin tavallisesti. Ja sitten kesä ei vielä ole oikein alkanutkaan.
Keskiyön aurinko on ollut hieno kokemus. Nyt tuntuu haikealta, kun jo yhdeksän aikaan illalla tarvitsee sisälle valot.

Tulevaisuus. Vuoden loppuun olen täällä. Aloitan syyskuun alussa 75% vakiyökön hommat. Näin saan enemmän vapaata ja käteen melkein saman määrän palkkaa kuin päivävuorossa. Tämä siksi, että kaipaan kovasti poikasiani. Uudella systeemillä pystyn yhdistämään poikaset ja Norjan työn :-).

9.-10.7.2012

Töiden jälkeen, klo 15, oli hyvä ilma lähteä patikkaretkelle katsomaan vesiputousta. Ilma oli sopiva retkeilyyn, ei liian kuuma eikä satanutkaan.

Matkalla näkyi lampaita, poron- ja hevosen jälkiä.

Lammasperhe saapui pällistelemään turisteja ja samalla lipomaan suolakiveä.

Joku retkeilijä oli lähtenyt juuri ennen meitä. Makkaranuotio vielä kitui ja ihana notskimakkaran tuoksu leijui yli sillan toiselle puolelle.

Vesiputousretken jälkeen taivas oli muuttunut kirkkaan siniseksi ja aurinko porotti täydeltä terältä. Ei muuta kun hakemaan kotoa virveli ja kertakäyttögrilli sekä kaupasta makkaraa. Nokka kohti Kjosenia, vuonon rantaan virvelöimään. Saaliiksi tuli pelkästään meren kasvillisuutta. Makkara maistui taivaalliselta eikä tämä(kään) retki harmittanut yhtään.
Klo 19 tuli mieleen, että keskiyön aurinko on näkemättä. Siis valoa ja säteitä olen tietenkin nähnyt, mutta se aurinko kokonaisuudessaan oli näkemättä. Sitten vaan kotiin lisäämään vaatteita, tekemään eväitä ja keittämään kahvia. Nyt nokka kohti Lyngstuvaa :-).

Klo 21:45 alkoi kollegan kanssa kävely parkkipaikalta kohti niemenkärkeä

Perillä on pienenpieni mökki, joka on tunnelmallinen myös sisältä. Sulkakynäkin löytyi emalimukista :-).

Lyngstuvan majakka ja mökki

Siinä se on, keskiyön aurinko ja kalastusvene osui juuri auringonsillalle

Paluumatkalle lähdimme puolen yön jälkeen. Kuukin näkyi haaleana taivaalla.

Näissä maisemissa elän unelmaani. Klo 2 olin perillä kotona, ulkona oli lämmintä +3.

Tänään toteutin kolme unelmaani: vesiputous, virvelöinti Kjosenissa ja keskiyön aurinko Lyngstuvalla. Olen aika tyytyväinen elämääni ja onnellinen nainen...

Lomalta paluu

Palasin eilen Lyngeniin. Kilpisjärvellä oli alku kevät. Lehdettömät puut ja järvi jäässä, mutta lunta ei juurikaan ollut ;-). Ilma oli kalseat +5, piti pukea heti autosta noustua lisää vaatetta päälle. Mieliin pilkahti ajatus, onko tässä mitään järkeä. Etelässä oli niin kaunista, vehreää ja kesäistä, ja pohjoisessa vastassa luonnon karuus.

Eilen, ajellessani Jäämeren rantaan, ilma alkoi lämmetä, mitä lähemmäs merta matkani jatkui. Skibotnissa lämmintä oli jo 15 ja perillä Lyngenissä 16.
Lähestyttäessä Skibotnia eteen avautuu koko komeus ja kauneus täydellisyydessään. Turkoosi meri, kirkkaan sininen taivas, lumihuippuiset vuoret, vehreys, luonnon kauneus. Kyllä tänne tulossa järkeä oli :-).
Luonto on täällä kuin Juupajoella tai Kiikoisissa. Puissa täydet lehdet, kesäkukat kukkii, kuten myös puut, jne. Pikkaisen myöhäisemmässä varmasti ollaan. Vuoripurot solisee, ja ääni kuuluu kauaskin. Pikkulintujen sirkutus on alkanut lomani aikana, sitä ennenhän vain lokit kirkui taistellessaan omista paikoistaan.

Ero Suomen kesään on siinä, että täällä EI ole AINUTTAKAAN hyttystä, mäkäräistä, pörriäistä, kärpästä eikä mitään muutakaan ärsyttävää elukkaa. Kai niitä jossain täytyy olla, että pölyttyminen tapahtuu, mutta ei ainakaan tässä rannassa. Ja se on mukava asia :-).

Toinen eroavuus on tämä aurinko. Eilen olin päättänyt mennä ajoissa nukkumaan, oli takana piiitkä ajomatka ja Kilpiksellä tuli valvottua myöhään (tai ehkä aikaiseen). Mutta kun aurinko paistaa täydeltä terältä ei järki sano mitään nukkumaan menemisestä. Klo 5 aamulla havahduin unestani, että taitaa olla jo täysi päivä. Pimennysverhosta huolimatta (!) huoneessani oli kirkas auringonpaiste, kun aamuaurinko paistaa sinne suoraan. Onneksi vielä nukahdin ja nukuinkin lähelle puolta päivää :-).

Poikaset on koulussa kasvattaneet kasveja siemenestä. Toin niitä tänne lakeja uhmaten. Saapa nähdä millaisen sadon Pohjois-Norjan pitkä päivä ja yötön yö tuottaa chilistä, paprikasta, kurpitsasta ja basilikasta. Viime kesänä Juupajoella chiliä ja paprikaa tuli aikamoinen sato.

Kevätkuvia

Tässä muutama kuva aiemmin mainitsemastani rannasta ja sen maisemista.

Portit ovat jostain syystä kiehtoneet mua aina, lapsesta saakka. Tässä lammasaitauksen portti.

Lammasaita menee merelle saakka, jotta lampaat eivät karkaa laskuvedenkään aikana

Vene pitää pysäköidä pitkälle, jotta laskuvedenkin aikaan pääsee ajelulle

Kalankuivaamo

Vedenalaiskuva merilevästä

Kesälomalainen

... ja muuten ensimmäistä kertaa elämässäni palkallisena :-). Olenhan toki ollut kesiä "lomalla", kuten silloin kun olin 5vuotta kotona poikasten kanssa. Mutta näin niinkuin työntekijän ominaisuudessa ensimmäistä kertaa ja näin pitkään, 3viikkoa.

Loma alkoi vähän etuajassa ja alakuloisissa merkeissä. Veljeni 20-vuotias poika joutui dramaattiseen onnettomuuteen ja oli menettää vasemman kätensä ranteesta. Lähdin onnettomuutta seuranneena päivänä ajamaan kohti synnyinkotia. Koin, että nyt paikkani on aivan jossain muualla kuin Lyngenissä. Ja olin kovasti tyytyväinen päätökseeni.

Osastonhoitaja ei mitenkään kyseenalaistanut muutaman päivän poissaoloani ennen loman alkua. Kuullessaan perusteluni hän vain totesi:"Det må du bare gjöre". Vaikka välillä työntekijän etuisuudet Norjassa tuntuvat ihan käsittämättömiltä, on ne vaan hyviä silloin kuin itse niitä tarvitsee.

Ajomatkani etelään oli piiitkäää, ja se vain jatkui ja jatkui eikä meinannut loppua ollenkaan. No, olin päättänyt edetä rauhallisesti, kun olin itsekin huolissani potilaasta ja välillä tuntui keskittymiskyky herpaantuvan. Olin myös päättänyt olla poikkeamatta ABC -huoltamoilla, jotka kylläkin ovat nopeita, kun pitää edetä vauhdilla.

Pysähdyin mm. Karungissa "Joen Laulu" -nimisessä kahvilassa. Kahvilan kyltti tien varressa oli herttainen ja nimi synnytti mielessäni kotoisen tunnelman. Sisään astuessani myyjätär ei edes tervehtinyt. Kahvia kaataessaan kysyi totisena:"Pullaa?". Myyntitiskillä huomasin maksupäätteen päällä "EI TOIMI" -lapun. Kysyin, eikö kortilla voi maksaa. Tähän myyjätär totesi:"Tuolla on pankkiautomaatti". Tällöin mittani täyttyi. Toivotin hyvät päivän jatkot ja nostin kytkintä. Alkeelliset kohteliaisuudet olisivat eduksi palveluammatissa....

Täysin päinvastainen kokemus oli Kukkolankosken Kioskilla. Vastassa oli iloisen aurinkoinen kioskin emäntä, joka kysymättä kertoi kioskin tarjonnasta. Olin mennyt kahville, mutta valitsinkin lohikeiton ja jälkiruuaksi kahvin. Istuin ikkunapöydässä, koski kuohui ihan kosketusetäisyydellä, aurinko paistoi, ruoka oli hyvää kuten myös palvelu. Suosittelen lämpimästi.

Yksi syy, miksi halusin lomani näin aikaisin, oli kahden nuorimman pojan koulun kevätjuhla, joka oli lauantaina. Kyllä se kesä tuntuu edelleen alkavan siitä Suvivirrestä. Ja yhtä liikuttava se oli kuin aiemminkin.

Keskimmäinen sai 3stipendiä. Mm. Aamulehden stipendin, joka annettiin lehden arvoja toteuttavalle oppilaalle. Palkintokirjeessä luki perusteluina "stipendin saaja on toimissaan poikkeuksellisen suvaitsevainen, rohkea ja luotettava". Uskotte varmaan miltä Äidistä tuntuu...

Nuorin sai yhden stipendin liikunnallisuudesta. Kaikki kolme saivat erinomaiset numerot kielistä sekä matematiikasta, ja muutenkin olimme kaikki tyytyväisiä todistuksiin. Vielä yhdet kevätjuhlat, ja sitten on peruskoulut poikasten osalta käyty.