keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Nyt yli mitta täyteen

Nimittäin joulua ja pynttäystä muutenkin. Olen löytämässä taas uuden piirteen itsestäni. Sisustaja en ole koskaan ollut, mutta se yllättäen nostaa päätään.
Ja tämä joulu, joka on aina ollut mulle tärkeä asia. Lahjat varsinkin, mutta näin vanhemmiten myös tietyt tavat, perinteet sekä koristeet. Kyntteliköt laitoin varastoon "jo" Loppiaisena, kun työkaverit alkoi ihmetellä, kuinka kauan aion joulua viettää. Joulukuusesta sammutin valot viikko sitten.
Tänään iski kauhea ahdistus: valoa tänne äkkiä ja paljon. Siis ikkunoilta kaikki krääsä, joka ei oikeasti ole krääsää, pois. Samoin joulukuusi ikkunan takaa peittämästä valon tuloa sisälle. Siinä samalla meni huonekalujen järjestys uusiksi. Ja olen ylpeä itsestäni: osasin asentaa kaikki johdot takaisin paikoilleen telkkariin, digiboksiin, DVD-soittimeen, stereoihin ja kaiuttimiin. Ja samalla tajusin kuinka paljon johtoja, ja samalla luultavasti sähköä, tarvitaan tuohon kaikkeen.
Anyway. Nyt olen tyytyväinen. Esimerkiksi siksi, että en enää istu sohvalla kuin näyteikkunalla. Nyt ohikulkijat voivat sen sijaan tarkkailla, mitä tv:stä katselen :).

Olen eilisestä lähtien miettinyt, paljonko itsestäni täällä paljastan. Ja olen tullut tämän yhden asian kohdalla siihen tulokseen, että teen erittäin henkilökohtaisen paljastuksen, melkein liiankin, siksi, että joistain asioista vaan puhutaan mielestäni liian vähän. Suorastaan hyssytellen. Eikä tämä välttämättä kivaa ole, mutta tulkoon julki siksi, että tiedätte, että tällaista voi tapahtua. Minä en tiennyt, vaikka terveydenhultoalan ammattilainen olenkin.
Toissa yönä tulin tosi kipeäksi. Ajattelin jo soittavani päivystykseen, mutta en halunnut lääkäriä pieneen kotiini pelästyttämään esikoistani. Päätin siis odottaa aamuun. Sain ajan iltapäivälle lääkärille, joka osastomme lääkäri ja mies.
Mulle oli hyvin pienessä ajassa tullut lähes tennispallon kokoinen ihoabskessi, jota paiseeksikin (yök) kutsutaan, tuonne alakertaan. Paikkaan, joka hiertyy, kun kävelee, ja sattuu, kun istuu. Paine ihon sisällä oli kova. Niinpä sitten avauduin tutulle lääkärille, joka taitavasti veitsellä teki viillon ja tyhjensi sisällön. Nyt olen kymmenen päivän antibioottihevoskuurilla, vahvalla ja isolla annostuksella. Sen pitäisi tappaa ulkona ja keittiössä, ja toivottavasti myös kaikki tulevatkin infektiot. Muutaman päivän sain sairaslomaakin.
No, ei tämä niin kamalaa ollutkaan kertoa teille kaikille. Mm. Brasiliassa, Venäjällä, Juupajoella ja ties missä. Tällaiset tapaukset eivät kuulemma ole ollenkaan harvinaisia. Terveyskeskuksissa kuulemma lähes päivittäisiä. Minä vaan en ollut aiemmin kuullut.
En varsinaisesti ole kipeä, joten energiaa riittää tähän rymsteeraamiseen. Josko sitä vielä pesii lattiatkin...

4 kommenttia:

  1. Non niin, usein sitä vain huomaa, että todella kauhistuttavia asioita on olemassa tosi vähän. Jos ollenkaan? Ja että moni muukin käy läpi ikäviä asioita.
    Ei kai näillä huomioilla ole mitään tekemistä iän kanssa?
    Onnea siivousinnolle! Se on kuule kevättä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin viikonloppuna mielenkiintoista keskustelua vaille kolmikymppisten opiskelijoiden kanssa ns. seniorirakkaudesta. Voiko rakkautta lajitella eri ikäryhmille, jne. Ja huomasin, että vaikka omasta mielestäni olenkin nuori, taitaa elämänkokemusta (onneksi) olla sen verran, että huomaa erilaisia eroja asioissa kuin nuorempana. Vaikka nyt esimerkiksi tuossa rakkausasiassa. Miten erilaisia asioita haluaa ja mitä asioita arvostaa. Ikä on myös hyvä juttu :)

      Poista
  2. Kiitos kommentistasi, kiva oli löytää blogisi! :) Paranemisia ja siivousintoa vaan sitten...

    VastaaPoista