perjantai 12. elokuuta 2011

Sorvin ääressä

Tämä työviikko on näyttänyt ihan hoivayrittäjän viikolta. Teen tällä viikolla 7 työvuoroa, joista 4 yövuoroja. Maanantaina onkin sitten kaivattu vapaa päivä, ja tiistaina iltavuoroon. Sairaanhoitajista on tosi kova pula. Nyt on tietenkin poikkeustilanne, kun muutamia vielä kesälomalla. Ja yövuoroihin on laitettu ylimääräiseksi sairaanhoitaja, terminaalivaiheessa olevan asukkaan vuoksi. Kyllä tämä ihan työstä käy.

Yötyöstä saan normaalipalkan ja tietenkin yölisät. Tällä viikolla tunnit paukkuu aikalailla yli, ja ylityöt menevät pankkiin, "tidbank", josta sitten käytän tunteja Suomessa käymiseen.

Viime yönä, siis neljäs yövuoro peräkkäin, oli kyllä jo aika väsy. Koska minut on laitettu ylimääräiseksi vuoroon, vain yhtä asukasta varten, olisi lupa nukkuakin. Eilen töihin mennessäni olin päättänyt, että nyt käytän tuota etua. Eipä ihan niin mennyt. Toiselle osastolle oli tullut uusi asukas, joka tarvitsi sairaanhoitajaa muutamia kertoja. Omalla osastolla toinenkin asukas tarvitsi sairaanhoitajaa. Lisäksi päivävuorossa olleet sairaanhoitajat olivat laittaneet listaa, ja toivoneet, mitä tekisin yövuorossa heidän töistään. Aivo vaan ei toimi, joten osan töistä jätin tekemättä. Siitäpä aamuvuoroon tullut sairaanhoitaja sai aika hepulit. Sitä en oikein kokenut oikeutetuksi, ja taitaa olla puheväleissä tauko, ei suostu työkaveri asiaa selvittämään.
Terminaalivaiheessa olevan omaiset, vaimo ja kaksi tytärtä, olivat koko yön paikalla. Hekin tarvitsivat tukea ja jutteluseuraa. Hyvin pystyn seuraamaan keskustelua, mutta varsinkin tuollaisessa tilanteessa meinaa sanat loppua. Tuntuu avuttomalta, kun ei pysty itseään niin ilmaisemaan kuin haluaisi.
Kuolevan vierellä ei kuitenkaan sanoja paljon tarvita. Vierellä olo ja kädestä pitäminen ja silittely selkeästi rauhoittaa lääkkeiden lisäksi. Vaimolle on tärkeintä, että saa puhua ja purkaa sydäntään. Ei niinkään kaipaa vastauksia, vaan ymmärrystä.

Sairaanhoitajapulan lisäksi ainakin Pohjois-Norjaa vaivaa lääkäripula. Tanskalainen lääkärimme palaa kotimaahansa elokuun lopussa. Sen jälkeen tulee ruotsalainen lääkäri tilalle. Lyngenissä siis tilanne kohtuullinen.
Paikallis- ja lähialueen lehdissä kirjoitetaan lähes päivittäin tilanteista, joissa ei lääkärinapua ole ollut saatavilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti