keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Ruokakuvia

Lyngstunet'n tämän päivän lounas, mølja :-)
Mølja, ymmärtääkseni tämän vuodenajan, on tehty turskasta. Turskan mätiä, maksaa sekä lihaa. Kaikki keitetään erikseen. Lisäkkeenä keitettyjä perunoita sekä porkkanaa ja lanttua. Kalan osat useimmat sekoittaa lautasella, perunoiden ja vihannesten vieressä. Ja päälle tietenkin luraus sulatettua voita.
Ihan hyvää tuo mølja on. Keitetty mäti on kuivaa  ja tuntuu oudolta, ehkä jopa epämiellyttävältä suussa. Kummallista, että mätiä voin kummempia ihmettelemättä syödä esim. leivän päällä. Tottumiskysymys, luultavasti. Maksa taasen muljahtelee limaisesti suussa. Ehkäpä siksi kannattaa kaikkea laittaa kerralla suuhun.



Katkarapujuhlien pääruoka
Nämä katkaravut oli kalastettu Skjervøy'n  lähistöltä. Ja olivat erittäin makoisia.  Rapujen lisäksi oli paahtoleipää vuohentuorejuustoa, majoneesia sekä kermaviili (rømme)-sitruuna-tilli -dippiä. Maistui todella hyvälle. Tulkaapa maistelemaan! Stockmann kuulemma myy Lyngenin katkarapuja, millähän hinnalla? Tällä maksavat vajaa 13€/kg.













Rahkapullia



Pääsiäisen lähestyessä alkoi tehdä mieli rahkapullia. Mieluiten Äidin tekemiä, mutta nyt piti tehdä ihan itse. En ole koskaan oppinut tekemään kunnollista pullataikinaa. Lämpimänä pullat maistuvat, mutta kylmänä ovat kivikovia. Niinpä Anne-kollega teki mulle taikinan ja minä hoitelin leipomisen. Vaniljalla maustettuun rahkaan lisäsin puolikkaan sitruunan mehun, joka toi pirtsakan lisän pulliin. Rusinoista en tykkää, mutta koska rahkapullissa niitä on aina  ollut, niin nytkin niitä lisäsin.
Pullista tuli kauniita ja hyviä. Niitä söimme tänään myös avdelingsmøte'ssä. Vähän kollegat kummeksuivat eikä oikein osanneet lokeiroida, oliko tarjolla pullaa vai kakkua. Ja kun vielä kardemummakin maistui...








Vähän kauhistuttaa tää ruuanlaitto- ja leipomisvimma. Mieli tekee tehdä kaikenlaista, mutta yhden hengen taloudessa se on "vaarallista". Onneksi suomalaisesta yhteisöstämme yleensä löytyy auttajia, kun on syömisestä kyse.
Huomenna mulla on vapaapäivä. Aamulla menen jälleen hammaslääkäriin. Juurihoitoa tehdään toisen kerran. Mikäli sen jälkeen riittää inspiraatiota, taidan tehdä lusikkaleipiä.
Pääsiäisenä ajattelin tehdä lampaanviulua. Lisäkkeistä en vielä tiedä. Enkä jälkiruokaakaan ole osannut päättää. Onneksi vielä on aikaa mietiskellä. Ja kutsua apujoukkoja auttamaan syömisessä :-)

5 kommenttia:

  1. Nam nam nam tuota møljaa voisin tulla syömään! Ja katkiksia. Ja rahkapullaa tietysti. Ei olisi pitänyt lukea tätä tähän aikaan illasta... Vois tulla vaikka nälkä ;).

    VastaaPoista
  2. Ei muuta kuin rahkapullia leipomaan :-D

    VastaaPoista
  3. Luin aamulla tämän postauksen ja arvaapa, mitä on nyt uunissa :) Pian nähdään, mitä norjalainen makuraati sanoo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No. Mikä oli raadin tulos?

      Poista
    2. Viikonloppulapsen mielestä rahkapulla = skolebrød ulkonäkönsä perusteella, mutta maku ei sitten ollutkaan riittävän makea. Sitruunalla maustettu rahka ei tosiaan ole ihan sama asia kuin vaniljakreemi.

      Aikuinen testaaja suhtautui positiivisemmin lopputulokseen. Mutta uusi elämys se oli hänellekin ;)

      Poista