Hyvää Syntymäpäivää Isä!!
Norjassa on tänään kansallinen surupäivä ja -liputus Utöyan tapahtumien vuoksi. Kuningas Harald puhuu tilaisuudessa, joka tulee suorana lähetyksenä tv:stä. Eipä tuo Lyngtunet'n elämää heilauta. Ehkäpä vanhuksemme ovat kokeneet elämässään jo niin paljon.
Eilen oli täytekakkupäivä. Sisällä banaania ja paksu kermavaahtokerros, kuten myös päällä. Kakkupohja on erilainen kuin täytekakkupohja Suomessa. Pidän tästä Norjan versiosta enemmän.
Meillä töissä ei jokaisena syntymäpäivänä tarjota kakkua. Joka kuun 20. päivä on yhteinen kakku kaikille sankareille.
Tänään oli lounaana varsin mielenkiintoinen ruoka: keitettyä naudanlihaa, makkaraa sekä todella läskistä siankylkeä. Kaikki keitetty samassa liemessä. Tämä tarjoiltiin keitettyjen perunoiden sekä lanttusoseen kanssa. Ei ihan kovin herkullisen näköistä, mutta liha maistui lihalle ja makkara makkaralle, ja kaikki yhteensä suolaiselle.
Olin eilen iltavuorossa. Yön olin "bakvakt" -sairaanhoitaja, ja tulihan yövuorossa olevilta hoitajilta pari soittoa. Juuri tulin aamuvuorosta. Nyt olen aika väsynyt, kun meni noissa puheluissa yöunet aika sekasin. Kesken unien ei ole helppoa ymmärtää, tehdä ratkaisuja ja vastata vieraalla kielellä.
Olen ollut koko viikonlopun talon ainoa sairaanhoitaja. Tämä oma osasto, jossa asuu 21 asukasta, on jo tuttu. Mutta sen lisäksi oli vielä intervalli (Korttid) ja psykiatristen asukkaiden osasto. Kaiken kaikkiaan siis n. 50 asukasta. Onneksi on käytössä potkulauta, jolla pääsee nopsasti ison ja pitkän talon päästä päähän. Kiirettä ei ollut, mutta ajatustyötä kyllä vaati.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti