sunnuntai 28. elokuuta 2011

Surun, mutta myös ilon päivä

Vietin eilen vapaa päivää Tromssassa. Kävin katselemassa sade- ja talvivarusteita. Vettä ja tuulta kuulemma syksyllä piisaa. Ja talvella lunta, jota voi tulla jopa 50cm päivässä. Noina päivinä annetaan lumivyöryvaroitus. Viime talvena Lyngseidet oli ollut eristyksissä 4 kertaa, kun lumivyory oli uhannut lähiteitä. Mieleen nousee kysymys, miten arki hoidetaan, jos et voi kotoasi lähteä tai päinvastoin et voi työmaalta palata kotiisi. Tämä jää nähtäväksi.
Tromssassa avataan kohta 2 uutta urheiluvarusteliikettä. Sen jälkeen niitä on 20 kaupungissa, jossa asuu 60 000 henkilöä. Hyvin luultavasti käy urheilukauppa. Tai paremminkin ulkoiluvälinekauppa. Asuja, kenkiä ja muita tarvikkeita löytyy monenmoisia, mallisia ja värisiä. Itse ihastuin "kaupunkisadetakkiin". Sellaisen taidan syksyn aikana ostaa.

Tromssassa tapasin ystäväni kautta löytyneen perheen, jonka äiti on suomalainen ja asunut jo kymmenisen vuotta Norjassa. Myös hän on sairaanhoitaja. Hän on Hanna, ja tyttärensä Selma. Minustahan piti tulla Selma Loviisa, mutta papin ollessa jo pihassa nimi vaihtui Hanna Leenaksi.
Vietimme mukavan päivän Tromssassa. Väkeä oli paljon liikkeellä. Torilla oli ruokatapahtuma, jossa oli maistiaisia ja myytävää Euroopan maista: juustoa Hollannista, säilykkeitä Iso-Britanniasta, paellaa Espanjasta, oliiveja Kreikasta ja ihania leivonnaisia Italiasta. Kävelykadulla kunnallisvaaliehdokkaat ja -puolueet tarjosivat kukkia, kahvia, mehua sekä vohveleita ruskealla juustolla. Toisella torilla oli paikallislehden tapahtuma, jossa oli myös tarjolla vaikka mitä.
Oli ihanaa nähdä ihmisiä, istua katukahvilassa ja haistella ihania tuoksuja. Sisustusliikkeessä heräsi valtava halu saada oma koti ja laittaa se kauniiksi. Mähän olen nyt koditon, kun Suomessakaan ei ole "oikeaa" kotia. Josko tämän vuoden aikana selviäisi mulle itselle, mistä ja millaisen haluaisin.

Kesken kauniin päivän sain Oskarilta suruviestin. Hänen hyvä ystävänsä oli menehtynyt onnettomuudessa. Jos edellisenä päivänä valahdin kalpeaksi saadessani viestin Oskarin kaatumisesta, niin kyllä valahdin nytkin. Huoli oman lapsen jaksamisesta ja selviämisestä oli suuri. Soitin samantien ja Oskari vaikutti levolliselta, mutta kertoi ettei vielä ymmärrä tapahtunutta. Kaveriporukka oli ollut yhdessä kahvilla Oskarin luona, ja tämä tyttö oli siitä lähtenyt kotiinsa. Matkalla oli tapahtunut tuo äärettömän onneton ja surullinen tapaus.
Kyllä siinä jäi sanattomaksi. Vaikka en kovin läheisesti tyttöä tai hänen perhettään tuntenut tuli huoli myös omaisista. Ja ajatus siitä millainen tuska valtaa vanhempien mielen, kun tuollaisen suruviestin saa. Ei sellaista voi ymmärtää tai kuvitella.
Monenlaiset ajatukset valtasivat mielen. Oman lapsen ikäinen nuori kun otetaan pois.
Kiitos Antille, joka kävi eilen juttelemassa nuorten kanssa. Ja siitä, että tänään Peltolassa järjestettiin debriefing nuorille, jotka halusivat mukaan tulla. Tuollaiset tilaisuudet on tärkeitä yhteisen surun ja ikävän kohdatessa.

Jälleen kerran tuli asiaa Ishavetskatetdraliin. Joka kerran siellä käydessäni, olen sytyttänyt kynttilän jonkun poisnukkuneen muistolle. Tämä oli neljäs kynttilä tämän neljän viikon Norjassa oloni aikana. Nyt saisi jo nämä uutiset riittää vähäksi aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti